Ja olemme jälleen alussa. Miten turhautunut ja vihainen mä olen. Ja kuinka helvetin surullinen. Kp2 tänään. Hirveet kivut ja sekös tätä tuskaa lieventäs...?

 

Mutta ei auta... uuteen yritykseen vain ja kohti uusia pettymyksiä. Mutta koska kaikkihan pitää kokeilla, niin kokeillaan sitten:eilen olin ystävän kanssa liikenteessä ja kävelimme Life'n ja apteekin ohi.. niissä käyminen maksoi 50€.. ostin jo olemassa olevien vitskujen ja muiden lisäksi niitä kuuluisia vauvapalstan puheenaiheita; hormonitoimintaa tasaainoittavia Gelee Royale pillereitä. Katsellaan, kun niitä tuon purkillisen vetäisen, että tapahtuuko mitään. Moni on sanonut, että niiden kanssa tuli toivottu plussa, mutta rehellisesti sanottuna: mikä on sattumaa, mikä faktaa ja mikä positiivisen mielen ja hyväuskoisuuden rentouttaman mielen aikaan saannosta? Voihan se olla, että nuo oikesti tekevät jotain.. pitäisi kai lukea aiheesta lisää ja selailla ihmisten kokemuksia. Ja kokeilla itse. Ja ystävä eilen sanoi, että kun nuo on kokeiltu, niin sitten kokeillaan homeopatiaa..  

Arsenaalini... 

 

Olen myös miettinyt kovasti tätä lapsettomuutta, lähinnä sitä, että MIKSI. Missä vika ja voiko sitä korjata, tai voiko siitä huolimatta sada lasta. Jotenkaan en usko, että vika olisi avokissa päin. Minullahan tämä ongelma on ollut vuosia. Viimeksi kun asiaa tutkittiin toimi kaikki niinkuin pitikin. Ja koska kaikki tuntuu toimivan hormonien puolesta oikein: kierto on säntillinen 90%  kierroista, selvät hormonaaliset merkit ovulaatioon on.. ja kaikki sen jälkeinen pms ihanuus.. Mutta jossain silti vikaa. Olen tullut siihen tulokseen, että joko mun kohdun limakalvo ei ole tartuntakelpoinen, tai mun munasolut on hedelmöittymis kelvottomia: ne ei oikeasti irtoakaan / ovat epäkypsiä / kromosomeiltaan kelvottomia tms. Tai sitten mulla on munatorvet tukossa. 

 

Ja mitäs sitten, jos joku noista? Eniten pelottaa se, etten pystyisi omia munasolujani käyttämään. Mille se tuntuisi, kun lapsi ei biologisesti olisikaan osa sinua? 

 

Mä ehkä menen asioiden edelle, ehkä en, mutta kaipaisin kyllä enemmän tukea avokin suunnalta.. Tuntuu, ettei se jotenkaan kykene ymmärtämään tätä surun ja tuskan määrää. Mua ärsyttää sen "olankohauttelu" asenne: tarkoittaa suomeksi sitä, ettei osaa stressata ja sanoo, että asiat menee kuin on tarkoitettu. Mä toivoisin, että voisin ottaa palan tuota asennetta häneltä ja antaa omia tuntemuksiani eteenpäin sinne suuntaan. Pääsisimme jonkinlaiseen tasapainoon.. Vaan ehkä tää asia tulee iholle vasta, kun siitä tulee todellista...