Ja ihan pakko sanoa, että siellä on aivan mahtavaa henkilökuntaa. Niin kerran ihanaa, ettei enää mietitytä, että tuliko valittua väärä sairaala (mahdolliselle) synnytykselle. 

Huonoja uutisia on ne, ettei kertakaikkiaan musta löydy syytä vuodoille. Ei ole hematoomaa, ei istukkaa, joka olisi ns. väärässä paikassa. Vuotoja on, ilmeisemmin ne johtuu kasvavasta kohdusta, venyvistä verisuonista ja repeilevistä kudoksista..

Ja hyviä uutisia ne, ettei mitään vakavaa siis näkynyt. Kohdunsuu oli kiinni ja korkealla, ei mitään merkkejä keskenmenosta, tai uhkaavasta sellaisesta. Vauvan alku oli tällä kertaa kyljellään, oli kasvanut ikätasonsa mukaan edelleen, crl mitaksi saatiin sekä 14,7 että 15,7, maanantaina oli sen 13,4, noin. Viikkoina vastasi juurikin kuukautisiin sopivaa 7+6-8+0. Neuvolakortin mukaan tänään on 7+6. Ja kovin se syke siellä ruudulla pumputti, meidän pienellä rakkaalla.

Edelleen minä niistä vuodoista: sanoivat, että voi hyvinkin olla, ettei syytä löydy koskaan ja sattaa olla, että vuotelutaipumus seuraa koko raskauden. Raskauden jatkuminen on kuulemma hyvin todennäköistä, kun kehitys on edelleen jatkunut ja kaikki näyttää hyvälle. Varmuuttahan ei kukaan pysty antamaan, mutta yritän nyt rentoutua taas ja kestää nää vuodot, jos kipuja ei tule, eikä vuoto nyt ihan hurjaksi - ala, niin ei tartte mennä uudelleen. Sanoivat kyllä että saa soittaa ja tullla sitten käymäänkin, jos tuntuu sille.. Huh.

Varovaisesti pitää ottaa.. mm. saunaan ja uimaan ei lomareissun aikana ole asiaa.. harmittaa, mutta kyllä villikko menee kaiken edelle. 

Neuvola tätikin soitti tänään 3 kertaa. Huvittavia puheluita, mutta hyvähän se on, että asiakkaista pidetään huolta. :) Syön nyt määräyksellä 1200mikrogrammaa/vrk foolihappoa. Purkista. Loput tulee sitten ruoasta. 

Mutta tätä tänne, tänään...