Ja mukelo se vain muljahtelee mahassa... ja pienet potkut ja nyrkin mojaukset tuntuu varsinkin illalla kun menee sänkyyn selälleen makoilee ja laittaa kädet vatsalle. Eilen viimeksi sanoin miehelle, että tuntuu kun ois alien nahan alla.. todella jännä tunne. En osaa edes kuvitella, mille se mahtaa tuntua vähän myöhemmin vielä.. kun koko vatsa saattaa heilua muksun liikkeiden ja potkujen takia!

Kuuntelen myös edelleen lähestulkoon päivittäin dopplerilla sykettä. Alussa ne oli aina 150+, nyttemmin aikalailla aina siinä 135-145 tienoilla, keskimäärin 140 hujakoilla. Tokikaan tuo oma dopplerini ei ole niin tarkka kuin neuvolan dopplerit, mutta suuntaa antava ainakin. Mietin kovasti sykkeiden perusteellakin, että voisiko se olla kumpi sukupuoleltaan. Googlettamalla saanut sekä että vastauksia. Gendertestin mukaan tyttö, samoin kiinalaisen kalenterin mukaan. Olotkin voisi viitata pieneen prinsessaan, mutta sitten joku sanoi mun vatsasta, että poikamaha.. Mutta siihen lie vaikuttaa sekin, että mun kohtu on eteenpäin kallistunut, joten tokikin pullahtaa eteen, eikä painu selkärankaa kohden. Ensi viikolla mahdollisesti selviää rakenneultrassa.. Olen miettinyt, että me vanhemmat kyllä haluamme tietää kumpi sieltä tulee, jos mahdollista.. ja tulevat isovanhemmat kanssa ovat kovasti miettineet että kumpi.. toivetta on molempiin suuntiin, mikä ei yllätä. Anoppini toivoo tyttöä, appeni poikaa. Anoppi haluaa oman pikku prinsessansa, hänen ainokaisensa kun on tuo minun mieheni... omalla äidilläni on lastenlapsia sekä että, samoin isälläni tietysti myös. Miehen vanhemmille tämä on se ensimmäinen. Mutta siis.. me haluamme tietää, mutta haluammeko me kertoa kaikille ennenkuin vauva syntyy? Mä en olekaan enää ihan varma... Ja sitten taas toisaalta, kun sen itse tietää, niin en usko, että sitä osaan kuitenkaan salassa pitää :D

Rakenneultra on siis ensi viikolla, ja mua on alkanut hirveästi jännittämään... onko siellä kaikki hyvin, onko rakenteet oikeanlaiset, kaikki kunnossa.. Tiedetään, että käsiä on kaks, ja jalkoja kanssa. Sydän löytyi ja aivoissa näkyi 4 lohkoa.. mutta entäs kaikki muu! Toivon niin, ettei mitään vakavaa löytyisi. 

Mitäs muuta...

Vauvanhuone on edelleen... kaaoksessa. Siellä lojuu mun kirjalaatikot, kun ei ole kirjahyllyä tarjolla niille... ja muutenkin tavarat on väärillä paikoillaan, puuttuu verhot, puuttuu matto.. viikonloppuna aiomme raivata huoneen ja sitten ensi viikolla jos kakkosanoppini kerkeää, mennään kangaskauppaan ostoksille ja valitaan tekstiilit vauvalle. Aion pyytää häntä tekemään pinnasängyn reunasuojukset, sek verhot ja mahdollisesti "imetystuoliin" tyynyihin päälliset. :) Neutraalit värit kuitenkin tulee olemaan, en halua pinkkiä tai sinistä sukupuolen mukaan... 

Tähän saakka vauvalle hankitut asiat on olleet unisex värityksiä.. Olen ostanut hänelle pehmosoittorasian: valkoisen nallen, joka on naamioitunut pupuksi :)

2014-11-21%2016.52.26.jpg

Nalle on Bukowskin tuotantoa, Ziggy mallinen.. hieman oli suolainen hinta, 30€, mutta......  en voinut vastustaa! Näin tuon ihanuuden joskus alkusyksystä, ja haaveilin, että uskallan sen joskus vielä ostaa.. nyt uskalsin. :)

Muutoin vauvalle on ostettu uutena muutamat sukat, pieni hattu sekä Name it'in ihana tähti yöasu ja pöllökuvioisia harsoja!! En voinut vastustaa!
2014-11-03%2019.22.40.jpg

Muut vaatteet sekä tavarat onkin tulleet käytettyinä.. olen jokseenkin hurahtanut facebookin vauvanvaatekirppiksiin, mutta järki on silti päässä.. pienintä kokoa ostetut on 56 ja olen ostanut myös isompia jo 62 ja joku vaate on 68 jopa. Uusia vaatteita saa ostella sitten mummut ja kummit sun muut, niiden käyttöikä on kuitenkin lyhyt enkä halua hirveää vaatetsumania lapselle.. Ostan hyväkuntoisia käytettyjä ja niiden matka jatkunee sitten eteenpäin, jos ovat vielä siinä kunnossa. 

Muutoinkin vauvan kaikki tavarat ovat olleen yhdellä vauvalla jo.. eikä se haittaa. Uutena hankimme turvakaukalon sekä turvaistuimen, sitten keväällä. 

 

Välillä edelleen mulle tulee pelko siitä, ettei vauvaa saada syliin saakka... ja välillä se tulevaisuus vauvan kanssa pelottaa. Mietin, ollaanko me valmiita, osataanko me, pystytäänkö me, pärjätäänkö... Mitäs sitten kun vauva on isompi jo, koska joudumme laittamaan hänet hoitoon, tuleeko hänelle koskaan sisarusta? Tuntuu, että kun tulee raskaaksi se 9 kk tuntuu loputtoman pitkälle ajalle odottaa vauvaa saapuvaksi... ja nyt, kun siitä on puolet tänä viikonloppuna mennyt jo, niin tuntuu ettei se 9 kk riitä tähän valmistautumiseen alkuunkaan! Ja mielessä pyörii myös se, että entäs jos vauva haluaakin syntyä jo paljon aiemmin, mitä jos saankin raskausmyrkytyksen.. tai mitä jos jotain muuta. 

 

Pitäisi nyt ensin elää sinne ultraan, ja sitten alkaa miettiä näitä muita... 

 

Viikonloppuna avokki on valjastettava kameran eteen ja otettava toinen masukuva matkan varrelta.. eka oli 17+6 muistaakseni, nyt olisi 20+0 mahan paikka.. Painoa mittailen kotona, n.kilon heittelee ees taas, maksimillaan painoa on tullut 4,5 kiloa, viimeksi kun kävin vaa'alla niin tulos oli, että 3,5 kiloa... välillä tuntuu, että hirveät määrät, välillä näen tuon varsin kohtuullisena. Ylisyömisillä en hirveästi painoa ole saanut, sen tiedän, kai tuosta määrästä suurin osa on nestettä (lisääntynyt veri ja ihan nesteet - olen hirveän paljon enemmän turvoksissa nykyisin..), rinnoissa on kasvua ja kohtu ja istukka ja lapsivesi jo painavat vauvan kanssa kilon verran... Verenpaineet on pysyneet alhaisissa lukemissa, kotimittarilla mittaan välillä lepopaineet ilman jännitysmomentteja, aikalailla alapaineet on 55 hujakoilla ja yläpaineet 100.. hemppakin oli hieman noussut, oli nyt 116 muistaakseni. :) Rautatabut tehoaa edes vähän.. jee..

 

Olo on kaikkea muuta kuin hehkeä tai pirteä, mutta tätä toista kolmannetta on vielä jäljellä vielä n. 7-9 viikkoa.. kerkeää se Seesteinen, hehkeä keskiraskaus löytää vielä minunkin luo... tai sitten ei  p035.gif

 

Nyt siivoamaan vähän, kun tää kamala flunssa senverran on tänään parempi... ja pitää lähteä kipaisemaan asioilla.. g020.gif