Mulla on aika kohta psykologille ja aamu alkoikin mukavasti kyyneleillä.. Itken varmaan tuhannetta kertaa sitä, miten helvetin yskinäinen mä olen. Kaikki, lähestulkoon joka ikinen, ihmissuhde mitä mulla on, tuntuu olevan vain pinnallinen ja merkityksetön. Mä en tunne "kuuluvani" kenellekään, tai olevani osa mitään.. En osaa edes selittää sitä.. nämäkin kyyneleet laukaisi eräs asia, jolla ei nyt ole edes väliä.... ja pahinta kai on se, että musta tuntuu, etten saa edes avokkia ymmärtämään mitä mä tunnen ja miksi. 

Me on puhuttu joskus Suomesta pois muuttoa ja nyt musta tuntuu sille, että miksipä ei. Mä en olisi yhtään sen yksinäisempi. Tähän saakka olen sanonut, etten osaisi asua muualla, koska perhe ja ystävät.. Mitkä ystävät?? Mikä perhe?? Mä näkisin mun perhettä varmasti ihan yhtä usein, ja pakko sanoa, että empä tiedä onko millään muulla merkitystä edes.

En ole koskaan osannut solmia kunnon ystävyyssuhteita edes.. mulla ei ole oikeastaan lapsuudesta hirveästi jäänyt käteen..mä olen tekemisissä aikalailla tasan 2 ihmisen kanssa, jotka olen tuntenut ennen aikuisikää ja monen asian summana aikuisiälläkään en ole montaa suhdettu solminut: ja ennenkaikkea: kaikilla ON jo riittävästi ystäviä näemmä, enkä mä ole niitä ihmisiä, jotka tuputtaa omaa "erinomaista" seuraansa. Mielummin olen siis yksin... vaikken mä tästä muuta saakaan kun nää kyyneleet.

Muutenkin moni asia tuntuu elämässä pahalle.. ja mun pitäisi olla onnellinen, elää onnellisinta aikaa...

 

Ei mulla ole mitään muuta sanottavaa.