Blogi on saanut pölyttyä täällä ihan yksinään, ei ole tullut kirjoittettua, vaikka asiaa tietysti on ollut.. onhan tässä viikot vierineet koko ajan eteenpäin ja ollut lekuria, neuvolaa jne jne jne.. Toinen kolmanneskin päättyi ja vikaa kolmannetta on viety eteenpäin jo..mitä..? reilu 3 viikkoa! Laskettuun aikaankaan ei ole enää edes 9 viikkoa aikaa... 

Viimeksi kirjoittelin juuri ennen ensikäyntiä neuvola psykologilla. Se käynti olikin todella yhtä itkua. Menin ovesta ja aloin/jatkoin itkemistä ja itkin ja itkin ja itkin.. Kaadoin varmana 100 litran ämpärillisen murheita itsestäni ulos, pelkoja ja ahdistusta ja murhetta, surua ja kiukkua.. Olo oli jälkeenpäin kuin piesty, eikä ihme. Sittemmin olen käynyt siellä uudelleen muutamia kertoja, ja yhdellä kerralla mieskin oli mukana: hyvin avartavaa oli päästä keskustelemaan myös pariskuntana näistä kaikista asioista... Saimme puhuttua sellaisista asioista, joista kotona puhuessa kahden oisi saattanut tulla väärin ymmärretyksi, olisi saattanut asettaa sanansa väärin.. tai jotain. Ensi viikolla mulla on taas uusi aika, itsekseni menen.. ja koen kyllä, että siitä on ollut apua. En tiedä, kauanko käynnit jatkuvat, maaliskuulle saakka niitä nyt toistaiseksi on kalenteriin laitettu. 

Sitten lekurikuulumisia: 15.1 oli äitiyspoli käynti taas. Ultrattiin neitiä ja yhtä yhteistyöhaluton oli hän kasvojaan nyttämään tälläkään erää.. Muutoin taas esitteli kyllä kaiken, varmistelin lääkäriltä, että onko sinne kasvanut rakenneultran jälkeen jatko-osia, mutta ei näkynyt kuulemma. "Perinteinen Päivi" edelleen. Kovasti hän oli silloin ja edelleen usein tuntuu viihtyvän, aivan kohdun yläosassa poikittain, ilmeisesti alaspäin tai ylöspäin olemiset ei kiinnosta - mukava lötköttelyasento on parhautta. Painoarvio oli tuolloin aikatasan 1000g. Liikkeet ja sykkeet kulki ++:lla molemmat. Ja liikettä tällä ipanalla riittää.. ei tarvitse liikelaskentaa, eikä herättelyjä: hereillä on omasta takaa ja antaa kyllä tietoja itsestään jatkuvasti. 

Verikokeissa kävin myös samalla ä.poli käynnillä: katsottiin pvk ja ferritiiniarvot. Pvk oli kadonnut jonnekin labra-avaruuteen mutta ferritiiniarvot oli laskeneet 5->3. Kun raja-arvot on 6-100. Uusinta pvk:ssa selvisi, että hb on myös laskenut, oli 103 muistaakseni. Lääkäri pyysi sisätaudeilta konsultaatiota ja sen seurauksena kävin tässä eräänäpäivänä saamassa rautaa suonensisäisesti, jotta saataisiin arvot paremmille tasoille. Samalla tökkästiin pistos B12 vitskua. Ensi kuun alussa kontrollit ja sitten lekuri joko määrää lisää rautaa tai toteaa kaiken olevan ihan jees synnytystä silmällä pitäen...

Tuo raudanlaitto reissu olikin... voi hyvänen aika.. huh huh.. Jostain syystä sitä rautaa oli määrätty tiputettavaksi synnytysvastaanotolla. Menin sinne siis ja jouduin hetken siinä aulassa odottelemaan.. Siinä odotellessa paikalle saapui pariskunta kahden kassin kanssa - synnyttämään. En voisi yhtään enempää olla järkyttynyt omasta reaktiostani. Menin aivan paniikki tilaan ja aloin itkemään ja kun kätilö tuli mua sitten omalle vuorolleni siitä noutamaan niin ensimmäisenä kysyi, että mikä hätänä. Mä en saanut kunnolla edes puhutta ko mua itketti ja hengitin puuskuttaen. Jonnekin sivuhuoneeseen vei mut siitä sitten rauhoittumaan ja hetken päästä pystyin alkaa avaamaan olojani: Mulle iski mun synnytyspelko ja sen voimakkuus päin kasvoja ja lujaa. Olen työntänyt koko sitä ajatusta pois, että joudun synnyttämään.. Toki tiedän sen, ja olen yrittänyt sitä teoreettisesti ajatella silloin tällöin, mutta ahdistuksen määrä on aina ollut vakio ja olenkin jotenkin sitten vain sysännyt sitä pois. Ä.poli käynnillä silloin tammikuussa mainitsin siitä ja sain lappuja kotiin luettavaksi ja tämän kuun lopulle ajan sype-kätilölle. Mutta että tää kauhun määrä onkin näin suuri.. Kätilö sitten jutteli mulle siinä kaikkea, kysyi mikä mua siinä pelottaa ja vastaili mun varmasti todella typeriin kysymyksiin..käytti kyllä niin paljon ylimääräistä aikaa muhun, kun mitä pelkkä tipan laitto ois ollut... ja olen taas vaan niin kiitollinen siitä, miten ihanaa henkilökuntaa Jorvissa on. Loppukuusta menemme sitten sinne..silloin on taas lekuri ja tapaamme uudelleen sosiaalihoitajan.. ja sitten käymme tutustumassa synnytyssaliin jne. sype-kätilön kanssa.

Tammikuisella reissulla tapasimme siis myös sosiaalihoitajan. Juttelimme mm. mahdollisesta perhetyöstä ja asia siirettiin neuvolaan. Neuvolassa terkka laittoi lähetteen sinne ja viime viikolla meidän alueen perhetyöntekijä kävi meillä kotona. Ihan mukava oli se reissu ja seuraavan kerran palaamme asiaan, kun vauva on jo syntynyt. Jos tarvetta perhetyöntekijälle on.. riippuu, millaiseksi meidän arki sitten muotoutuu ja millainen on oma vointi. Isyyslomaa avokki aikoo pitää kaikki 3 viikkoa putkeen, aloitusajankohdaksi päätimme viikon lasketusta ajasta.. Onneksi hänellä on joustava työpaikka ja esimies oli luvannut, että tilanteen mukaan sitten. Ja synnytykseen mies toki tulee mukaan, olen varmistanut noin miljoona kertaa, että voihan hän varmasti poistua vaikka kesken työpäivän jos tilanne vaatii.. Mun peloista yksi on se, että joutuisin synnyttämään yksin jostain syystä...

Raudanhaku reissulla kävin taas myös labrassa, maksa- ja sappihappo kokeissa, koska mun perheessä on ollut raskaus hepatogestoosia ja mulla on lähi viikkoina alkanut olemaan vannemaista kipua ylävatsalla: puristaa pallean korkeudelle ja selkään ja kipu on selvästi tuossa vasemmalla puolella hieman enemmän, on kipeä koskettaessakin. Toisinaan kohtauksia tulee monta päivässä, toisinaan ne on poissa päiviä... Ja lisäksi kun pahoinvointi on palannut, niin nlan täti päätti, että otetaan ne varmuuden vuoksi.. Muutoin ei oireita ole siihen, tavallista runsaampaa kutinaa esim. kai.. mutta joskus nää vannekivut ja pahoinvointi onkin ne ensioireet. Raskausmyrkytys on kanssa pois suljettu, kun mikään ei siihe viittaa oikeastaan, kuin päänsäryt ja ylävatsa kivut, joille voi olla myös monta muuta selitystä. 

Vauvanhuone.. se on edelleen kesken. Mutta edistystä on, ja tänään viimeksi tilailin puuttuvia juttuja.. nyt on hakemista vaille imetystyyny, päädyin Doomoon softyyn Stones pink kuosilla.. ja matkalla on myös ensivaipat ja hoitosälää sekä turvaistuin jalustalla. Vielä puuttuu isona asiana se kylpyamme.. ja tutit. Pulloja olen miettinyt, mutten oikeastaan päässyt puusta pitkälle.. ehkä yhden ostan ja pari korviketta, jos tilanne sitten vaatii muuta, niin äkkiäkös niitä sitten käy hakemassa.. 

Pitäisi tässä tehdä sitten kuvapostaus, kun saan valmiiksi tuota huonetta ja kaikkea.. ja ehkä neidin tavaroista ja vaatteustakin jotain.. ja niitä tuntuu riittävän.. Äitiyspakkauskin on kotiutunut meille, miehen toiveesta.. itse en olisi sitä halunnut, mutta kompromissejä...kompromissejä... 

Nyt pitää lähteä ruoan laittoon, ajattelin tehdä juuresmuusia, porkkanaraastetta ja paistella kullanrapeita kalafileitä remouladekastikkeen kaveriksi. :)