Kun vauva tuli ovesta, lensi parisuhde ikkunasta...

 

Sille se tuntuu nykyisin. Koko ajan kireä, jäätävä ilmapiiri. Kukaan ei jaksa mitään, ketään, toisiaan. En jaksaisi edes itseäni. Ja sitten pitäisi leikkiä olevansa Hyvä äiti. 

En ole. En hyvä äiti, en hyvä puoliso, en hyvä mitään. 

En jaksaisi mitään. Vauva vie kaiken energian mitä mulla on, ja kaikki muu tuntuu velvollisuudelle, pakolle, ahdistavalle. Ja jos ne jättää tekemättä, ahdistaa vielä lisää. Aamu alkoi paniikkikohtauksella johon otin puolikkaan rauhoittavan... että saisin edes hetken syvää unta. Puoli 11 makasin edelleen sängyssä, vauva jokelteli vieressä ja mä vain mietin, että kuolisimpa pois. 

Mietin, että haen omaa asuntoa. Pois täältä, pois kaikesta. Yksin saisin olla kuka olen, tehdä asiat kuten tekisin.. ei tarvitsisi jaksaa kuin itseään. Vauva? 

Vauvan olisi parempi, jos sillä olisi kunnon perhe. Joku tasapainoinen ihminen äidiksi. Joku aidosti hänestä kiinnostunut isäksi. Jotkut toiset, jptkut paremmat ihmiset. 

Yritin aloittaa kirjoittamaan kirjettä lapselleni. Mä en pysty siihen. En osaa sanoa mitään, mikä olisi iloista. Onnellista. 

Mä en nauti enää mistään tässä elämässä. 

Kun vauva nukkuu odotan, että se herää. Kun se on heriellä, toivon että se nukkuisi. Öisin makaan valveilla ja kuuntelen, joko mua tarvitaan. Pelkään sitä hetkeä. Ja joskus öisin kun pidän pientä sylissäni syömässä katselen hänen kauniita kasvojaan ja kihartuvia hentoisia hiuksia ja mietin, että minne tää kaikki rakkaus mahtuisi, jos se otettaisiin musta ulos.

Rakastan lasta niin, että mietin, että hänen olisi parempi jossain muualla. 

 

Me ei pystytä puhumaan, ollaan ihan umpikujassa. Mulla on piikit pystyssä kuin siilillä, kaikki on syyllistävää, moitetta. Itse en osaa sanoa mitään hyvää. En halua, että toinen koskee edes.. Inhoan itseäni, inhoan toista, inhoan koko elämää nykyisin. 

Niin pitkän ajan jälkeen, niin monen pettymysitkun jälkeen.. vuosien odotus... toive.. Olla äiti, saada lapsi... Ja nyt, se kaikki tuntuu... Näin ei olisi pitänyt käydä. Ei musta ole tähän sittenkään. Jos kuolisin huomenna, uskon, että lapseni saisi paremman elämän, kuin mitä minä pystyn tarjoamaan..